Vaalijalan historia

Vaalijalan pitkä historia Sortavalasta Savoon

Toiminta käynnistyi vuosisadan alussa

Vaalijalan toiminnan perustaja oli rovasti Otto Aarnisalo (1864-1942). Hän saapui diakoniatyöhön perehtyneenä pappina vuonna 1900 Sortavalaan. Työnantajana oli silloin Sortavalan evankelinen seura.

Ennen Vaalijalan toiminnan alkua Sortavalassa toimi vuodesta 1901 Liikolan seurakuntapalvelijalaitos, jossa oli myös kehitysvammaisia henkilöitä hoidettavana. Aarnisalo perusti Suomen Kirkon Sisälähetysseuran vuonna 1905, sen tärkeimmiksi tehtäviksi säännöissä asetettiin hengellinen toiminta, mutta Vaalijalasta tulikin sen tunnetuin työala. Vuonna 1907, joka katsotaan Vaalijalan perustamisvuodeksi, diakoniatyö Sortavalassa kehitysvammaisten hyväksi oli jo vakiintunutta. Työ ”äänettömän hädän puolesta” oli tunnettu iskulause. Liikola oli siirtynyt Sisälähetysseuralle edellisenä vuonna.

Aarnisalo antoi Vaalijalalle nimen. Hän kehitti omaa suomen kielen sanastoaan. Vaalija oli diakonin nimike suomeksi ja siitä saatiin paikan nimi Vaalijala. Vaalija nimikkeenä ei kuitenkaan vakiintunut yleiseen kielenkäyttöön.

On tehtävä työtä äänettömän hädän puolesta.

Otto Aarnisalo

Otto Aarnisalon muita ajatuksia:

• Työ on aloitettava hädän äärimmäisestä päästä
• Pimennon puoleiset tuodaan valoon
• Tarvitaan kristillistä ja vekseliuskoa
• Kovaosaisista huolehtiminen on kansalaisvelvollisuus

Sortavalan Vaalijala oli iso kokonaisuus

Vaalijala oli ensimmäinen paikka Suomessa, joka keskittyi vaikeasti kehitysvammaisten lasten hoitoon. Lastenosasto sijoitettiin uuden diakonissalaitosrakennuksen pohjakerrokseen, jota kutsuttiin katakombiksi. Suurimmillaan Sortavalan Vaalijalan toiminnassa oli ennen talvisota lähes 300 hoidettavaa. Toimintaa Sortavalassa oli useassa eri osoitteessa.

Alkuvuosina Vaalijala oli kehitysvammaisten lasten hoitopaikka. Lasten varttuessa aikuiseksi ei heille kuitenkaan löytynyt mahdollisuuksia selvitä muualla yhteiskunnassa, joten palveluja piti kehittää myös aikuisille kehitysvammaisille.

Vaalijalan johtajaksi valittiin vuonna 1934 teologian maisteri, opettaja Sylvi Soini, hän toimi tehtävässä vuoteen 1953 asti ja sen jälkeen vielä apulaisjohtajana vuoteen 1969 asti. Otto Aarnisalo toimi Sisälähetysseuran johtajana vuoteen 1937.

Lähtö Sortavalasta pois tapahtui 2.1.1940 talvisodan keskellä.  Evakointipaikkakuntia olivat Kurikka, Kuopio ja Espoo (Rinnekoti). Ensimmäinen oma kiinteistö saatiin lahjoituksena kauppaneuvoksetar Aina Peuralta Rautalammilta (Kuutinharju) . Sodan aikana yhteys Helsingin diakonissalaitoksen Rinnekotiin säilyi tiiviinä, koska myöhemmin sieltä evakoitiin lapsia Rautalammille turvaan.

Uusi Vaalijala muodostuu

Sisälähetysseura olisi ehkä valinnut uudeksi kotipaikakseen Kuopion, mutta vastaanotto siellä ei ollut toiminnalle suopea. Pieksämäki sen sijaan teki töitä saadakseen Sisälähetysseuran toiminnan sinne. Pieksämäen maalaiskunnasta Sisälähetysseura osti Nenonpellon tilan Pieksäjärven rannalta vuonna 1948 Vaalijalan toimintaa varten. Alueen kokonaissuunnittelussa järjestettiin arkkitehtikilpailu, jonka voitti Yrjö Lindegren. Hänen suunnitelmansa pohjalta rakennettiin pääosin 1950-luvulla yhtenäinen Nenonpellon kylämiljöö Vaalijalan palvelutoiminnalle. Arkkitehtonisesti alue on merkittävä ja kaunis. Sitä pidetään yhtenä arkkitehti Lindegrenin päätöistä Helsingin Olympiastadionin rinnalla.

Vuoteen 1975 asti Vaalijala oli osa Sisälähetysseuran toimintaa. Silloin siitä muodostettiin yleisen suuntauksen mukaisesti kuntainliitto, joka omistajiksi tulivat Savon kunnat.

Vaalijalan vanha päärakennus Sortavalassa on autio ja osittain jo romahtanut. Parhaiten säilynyt rakennus on Nurmela, joka on tänä päivänä normaalissa asuinkäytössä.

Vaalijalaa vanhempi kehitysvamma-alan toimija oli Perttulan koulukoti, jonka perustamisvuosi on 1890, se toimi Hämeenlinnassa. Toiminnan ylläpitäjä on tänä päivänä Kiipulasäätiö.

Lähde: Vaalijala – Sata vuotta arvoja ja kokemusta; Ilkka Huhta ja Niina Sillanpää, 2007

Osaksi hyvinvointialueita

1.1.2023 Vaalijalan kuntayhtymä lakkautui hyvinvointialueuudistuksen myötä. Vaalijalan avopalvelut jakautuivat Etelä-Savon ja Pohjois-Savon hyvinvointialueille. Vaalijalan osaamis- ja tukikeskus jatkoi toimintaansa Vaalijala-nimellä, ollen kuitenkin osa Etelä-Savon hyvinvointialuetta.