Siirry sisältöön

MITEN KEHITÄN HYVÄN YHTEISÖN, yhteisöhoidon koulutus esimiehille

Tärkein yhteisön rakentaja on sen johtaja. Johtaja vaikuttaa ennen kaikkea esimerkillään. Lisäksi hän tarvitsee tietoa, välineitä ja taitoa onnistuakseen hyvän yhteisön rakentamisessa ja jäsenten yhteisvastuun kehittämisessä.Tiedämme kokemuksistamme, että hyvä yhteisö vaikuttaa positiivisesti ja tuottaa hyviä tuloksia. Huonon yhteisön vaikutukset näkyvät työyhteisöissä esim. ihmisten työuupumuksena ja sairauspoissaoloina. Yhteisön tietoisella hyödyntämisellä kuntoutus-, hoito- ja kasvatustyössä on tutkimusten perusteella saatu aikaan hyviä ja pysyviä tuloksia.

TOIMIVA TYÖYHTEISÖ, yhteisöhoidon ja -kasvatuksen PERUSTEET

Toimiva yhteisö rakentuu ihmisten keskinäiselle luottamukselle. Luottamuksen perustana on avoimelle keskustelulle perustuva yhteistyö yhteisön kaikkien jäsenten asiakkaiden, henkilöstön ja esimiesten kesken. Hyvää kuntoutusta ja kasvatusta ei voida siten rakentaa pelkästään menetelmien ja tekniikoiden varaan. Yhteisöhoidon käynnistämisen ja toteuttamisen kannalta tärkeimpiä foorumeja ovat yksikön tai yhteisön koko henkilökunnan kokoukset. Niissä henkilöstö luo yhteistä näkemystä yhteisön perustehtävästä, hoito-, kuntoutus- tai kasvatuskäytännöistä ja sopii sekä henkilöstön että asiakkaiden käyttäytymistä ohjaavista perussäännöistä eli reunaehdoista. Muun muassa näihin asioihin paneudutaan koulutuksessa.

PROSESSIKESKEINEN KEHITTÄMINEN YHTEISÖHOIDOSSA

Yhteisön prosessikeskeisen kehittämisen lähtökohdat.

Yhteiset pysähtymiset yhteisöllisen oppimisen ja kehityksen perusta.

Toiminnallisen rakenteen kehittäminen

ketkä yhteisöä kehittävät?

Lisätietoja:

Seppo Kakkonen

Kouluttaja

seppo.kakkonen@etelasavonha.fi 044 389 9609