Siirry sisältöön

Kommunikaatiokoulutuksissa keskitytään erilaisten kommunikaatio- ja vuorovaikutuskeinojen opetteluun ja osassa koulutuksia myös materiaalin valmistamiseen. Kommunikaatiokoulutuksista voit koota itsellesi mieleisen kokonaisuuden, jolla ylläpidät ja lisäät kommunikaatio-osaamistasi.

Kuvanvaihtokaupalla kohti toimivaa vuorovaikutusta

Kuvavaihtokauppa on menetelmä, jolla kokemuksellisesti opetetaan asiakkaalle kommunikaation perimmäinen idea: vaikuttaminen toiseen ihmiseen ja toiselle ihmiselle kommunikoimisen avulla haluamansa asian saaminen. Tavoitteena on oppia, miksi tarvitaan kommunikaation idean ja kuvien merkityksen opettelua kuvavaihtokaupalla ja kuvavaihtokaupan käytännön arjen toteutusta. Koulutus on käytännönläheinen ja siinä tarjotaan arkeen käyttöönotettavia harjoituksia ja toimintamalleja. Koulutus on tarkoitettu puhevammaisten kanssa työskenteleville, joiden asiakkailla on suuria pulmia kommunikaatiossaan. Kouluttajat: puheterapeutti ja kommunikaatio-ohjaaja/tulkit, Vaalijalan kuntayhtymä.

Tutustutaan tukiviittomiin – tukiviittomien alkeet

Koulutuksen aikana tutustutaan viittomakommunikaation perusteisiin ja opitaan perusviittomia arkisista aihepiireistä; esim. aakkoset, numerot, ruokasanastoja, tunteita, tekemisiä, ihmisiä ja paikkoja. Ryhmän toiveet aihepiirien valinnassa otetaan huomioon. Koulutus sopii kaikille, joilla on tukiviittomia käyttäviä asiakkaita. Kouluttajat: puheterapeutti ja kommunikaatio-ohjaaja/tulkit, Vaalijalan kuntayhtymä.

Puhevammaisen henkilön kohtaaminen – tavoitteena toimiva vuorovaikutus ja kommunikaatio

Koulutuksessa keskitytään selvittämään mitä tehdään, kun puhe puuttuu ja motoriikka ”mättää”. Kuinka vaikeimmin puhevammainen henkilö voi tehdä omia valintoja ja päätöksiä. Kuinka voi oppia osaavaksi vuorovaikutuskumppaniksi. Koulutuksessa tutustutaan kommunikaatiopassiin ja siihen mitä passi kertoo. Koulutus sisältää myös pienimuotoista kommunikaatiomateriaalia valmistusta. Kouluttajat: puheterapeutti ja kommunikaatio-ohjaaja/tulihin, sekä perehdytään ympäristön antaman mallin tärkeyteen. Jos asiakkaasi kommunikointikeino ei vastaa arjen tarpeita, avuksi tarvitaan AAC. Koulutus on tarkoitettu kaikenikäisten puhevammaisten kanssa työskenteleville.

Lisätietoja:

Marjo Miettinen

Kommunikaatio-ohjaaja

marjo.miettinen@etelasavonha.fi 0503899390