Siirry sisältöön

Kommunikaatio-ohjaaja Annu Niiranen kertoo työstään Vaalijalassa

20.8.2024 Blogit

Hei, olen Annu Niiranen. Sain hoitajan työpaikan 2024 tammikuussa avatussa erityisen vaativaa kuntoutusta tarjoavassa kuntoutusyksikkö Privaatissa. Päätin tulla Eloisalle töihin mielenkiintoisen työpaikan, sekä parempien työsuhde-etujen vuoksi.

Aloitin työt Eloisalla joulukuussa -23, kun Privaatin ennakkovalmisteluja tehtiin ennen yksikön avaamista. Oma osuuteni ennakkovalmisteluissa oli kommunikaation osuus, koska oman lähihoitajan koulutukseni lisäksi tein tuolloin viimeisiä tulkki AMK, puhevammaisten tulkkaus ja kommunikaatio-ohjaus-opintojani, ja sain suoritettua sujuvasti viimeiset harjoitteluni tätä kautta.

Eli työnkuvaani ja harjoitteluuni kuului kuvamateriaalin suunnittelu ja tuottaminen asiakkaille ennakkotietojen perusteella, sekä kuntoutusyksikön ympäristön kuvittaminen. Tein mm. kuvia kaappeihin ja oviin, mitä löytyy mistäkin, ja merkkejä mistä ovista asiakkaat saavat kulkea ja mitkä ovat vain henkilökunnalle. Nämä kuvamateriaalit ovat olleet niin asiakkaillemme, kuin henkilökunnallekin arjen sujumisen kannalta hyvin tärkeitä.

Ennen Privaatin avajaisia Annu valmisteli asiakkaille ja henkilökunnalle suuren määrän kuvamateriaalia.
Privaatin tuliterät päivätaulut vielä avaamattomina paketeissaan. Päivätauluihin kuvitetaan asiakkaille ja henkilökunnalle päivän kulkua.
Huoneiden oviin ja esineisiin liimatut kuvat helpottavat hahmottamaan missä mikäkin sijaitsee.

Uuden yksikön avaaminen ja kouluttautuminen uudella työporukalla oli antoisaa, lisäksi meillä työntekijöillä oli mahdollisuus pohtia yhdessä asioita, ja vaikuttaa tulevan yksikön toimintaan jo ennen yksikön avautumista.

Vuorovaikutuksen tukeminen osana kuntoutusta

Privaatissa kommunikaatio asiakkaan yksiköllisellä tavalla, ja hänen vuorovaikutuksensa tukeminen sekä ymmärtäminen ovat tärkeä osa kuntoutusta. Asiakkaiden kanssa käytetään erilaisia puhetta tukevia ja korvaavia kommunikaatiomenetelmiä kuten kuvia, pikapiirtämistä, AAC-kansiota ja tukiviittomia, jotta he tulevat kuulluksi ja ymmärretyksi. Kommunikaatiomenetelmillä tuetaan myös asiakkaiden valintojen tekemistä ja itsemääräämisoikeutta mm. ruokakuvien avulla ruokailuissa ja vapaa-ajan valintataulukolla tekemisen valinnoissa.

Jos valintoja ei osaa kertoa sanoin, ne voi kertoa myös kuvin.

Toimin omassa yksikössäni yhtenä kommunikaatiovastaavista, joten autan henkilökuntaa asiakkaiden kommunikaatioasioissa ja tuotan materiaalia kommunikaation tueksi. Teen esimerkiksi sosiaalisia tarinoita ja päivästruktuurikuvia. Työn lomassa me yhdessä henkilökunnan kanssa pohdimme asiakkaiden yksilöllistä kommunikaation edistämistä arjessa, tässä tukena on myös Vaalijalan moniammatillinen työryhmä.

Tein töitä hoitajana toukokuun loppupuolelle saakka, kunnes tarjoutui mahdollisuus kommunikaatio-ohjaajan/ tulkin sijaisuuteen samalla työnantajalla. Itse Kuopiosta Pieksämäellä kulkevana ei tavallinen arkityö houkuttanut, mutta työnantajani mahdollisti tämän sijaisuuden 50% työajalla. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että voin tehdä aamut asiantuntijapalveluissa kommunikaatio-ohjaajana töitä ja illat Privaatissa hoitajana. Tämä pitkien päivien mahdollistuminen tukee omaa työssäjaksamistani pitkän työmatkan suhteen, kun työpäiviä viikossa on vähemmän kuin viisi. Työnjako 50% kommunikaatio-ohjaajana ja 50% hoitajana mahdollistaa työn kahdessa itselle mieluisassa hommassa yhtä aikaa! 😊

Tykkään työstäni ja Eloisasta työnantajana. Myös esihenkilöni ovat olleet joustavia, sillä jaksaakin kulkea työmatkaa Kuopiosta Pieksämäellä saakka.

Koen, että täällä minua kuunnellaan. ❤

Annu Niiranen

Annu Niiranen on koulutukseltaan kommunikaatio-ohjaaja, tulkki AMK ja hän työskentelee Eloisan Vaalijalan kuntoutusyksikkö Privaatissa.

Muut artikkelit