Kuva:Taidepesula

Taidepesula

Tervetuloa taiteen värikkääseen maailmaan! 

Taidepesula on valoisa ja esteetön taidetalo Pieksämäellä Vaalijalan osaamis- ja tukikeskuksen kauniissa rantamaisemassa. Taidepesula on erityistä tukea tarvitsevien taiteentekijöiden mahdollisuuksien tila.

Taidepesulassa voi tehdä taidetta monin eri kuvallisen ilmaisun materiaalein ja menetelmin. Taideohjaajat opastavat esimerkiksi erilaisilla väreillä maalaamiseen ja piirtämiseen sekä muovailu- ja veistämistekniikoihin. Taidepesulassa voi työskennellä yksin tai ryhmässä. Mukana voi olla aloittelijoita ja jo pitkään taidetta tehneitä.

Taidepesulan tavoite on mahdollistaa yksilöllistä taideilmaisua. Taiteen avulla voi saada onnistumisen kokemuksia ja kertoa monenlaisia asioita. Taideteos voi olla puheenvuoro keskustelussa. Taiteentekijä voi etsiä Taidepesulassa oman näköisiä ideoita, tutkia ja hullutella. Meillä myös tarinankerronta ja kuvataide kulkevat usein käsi kädessä. Joskus voi syntyä vaikkapa kuvakirja, sarjakuva tai animaatio.  

Taidepesulassa taidetta tehdään tavoitteellisesti. Taide voi olla tekijälleen mielekäs harrastus tai ammatti. Taidepesula toimii mahdollisuuksiensa mukaan taiteentekijöiden tukena heidän taiteellisella urallaan, ja järjestää taidenäyttelyitä. Toimimme osana suomalaista ja kansainvälistä taidemaailmaa sekä erityistaidetoiminnan verkostoa.

Kuvia

Taidepesula

Kysy lisää Taidepesulan toiminnoista:


Puh. 015 783 1367
taidepesula@vaalijala.fi