Tiedotteet
Vaalijalan joulutervehdys kumppaneilleen
Kuluvaa vuotta voi kutsua alkavien muutosten vuodeksi. Keväällä 2020 Suomessa alkanut koronaepidemia alkoi muokata yhteiskuntaamme. Nyt on uskottava, että muutoksista osa jää pysyväksi, toivottavasti ei kuitenkaan itse COVID-19 muunnoksineen, vaikka joskus siltä voi tuntua. Pysyvät muutokset liittyvät todennäköisesti etäyhteyksien käyttöön ja digitaalisuuden arkipäiväistymiseen. Etätyö on tullut jäädäkseen paikkariippumattomassa työssä. Vaalijalaa koronatartunnat ja karanteenit ovat koetelleet, mutta olemme niistä kiitettävästi selviytyneet.
Juuri nyt elämme koronaepidemiassa raskasta aikaa. Tartuntoja on ennätysmäärä ja rajoitustoimenpiteet ovat sen vuoksi tiukentuneet. Nyt tulee jokaisen pitää huolta omasta ja läheistensä turvallisuudesta ja välttää kontakteja muiden kanssa ilman maskia. Rokotussuojan ylläpitäminen on erityisen tärkeää.
Alkukesästä jouduimme toteamaan, että huolimatta laajasta vaikuttamistyöstä, tavoitteemme Vaalijalan tulevaisuudesta itsenäisenä toimijana ei toteutunut sote-uudistuksessa. Syksyn aikana tuli selväksi, että Vaalijalan palvelutoiminta ei voi jatkaa yhtenä kokonaisuutena. Suurin kokonaisuus siirtyy Etelä-Savon hyvinvointialueelle, mm. valtakunnallinen vaativa kuntoutus. Sote-uudistukseen liitetty vammaispalvelulain uudistushanke ja kehitysvammalain kumoaminen tulevat aiheuttamaan muutoksia palveluissa lisää sote-uudistuksen muusta sisällöstä riippumatta. Muutosten laajuus selviää ensi keväänä. Sateenkaaren koulun hallinnollinen tulevaisuus pitää myös järjestää uudelleen ensi vuoden aikana, koska se ei tule olemaan osa sotea.
Olennaista tulevaisuudessa on se, että asiakkaidemme palvelut säilyvät ja kehittyvät. Etelä-Savon hyvinvointialueen valmistelussa on korostettu, että Vaalijalan palvelut ovat jatkossakin muiden hyvinvointialueiden käytettävissä. Sote-uudistus ei ole valmis 1.1.2023 vaan kehitystyö jatkuu vuosikymmenen loppuun asti, jolloin vasta voidaan todeta uudistuksen pysyvät tulokset.
Vaalijala kiittää kaikkia kumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa
Turvallista ja Hyvää Joulua sekä Menestyksellistä Uutta Vuotta!
Ilkka Fritius
kuntayhtymän johtaja
- 23.12.2021