Vaalijalan blogi

Hyvää syksyn alkua SUUNTA YHDESSÄ -hankkeesta

Suunta Yhdessä -hanke on Vaalijalan hallinnoima Etelä-Savon alueella 1.9.2019 - 31.12.2021 toimiva ESR-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on kehittää sosiaalisen kuntoutuksen toimintamalli ja alkuvaiheen palvelukokonaisuus. Asiakasryhmänä hankkeessa ovat työikäiset työttömät, syrjäytymisuhan alla tai muuten haastavassa työmarkkinatilanteessa mielenterveyden ja elämänhallinnan tai päihteidenkäytön vuoksi.  

Hanke on kontaktoinut aktiivisesti eri toimijoita Etelä-Savossa. Teemme tällä hetkellä yhteistyötä Kangasniemen, Mäntyharjun, Juvan ja Puumalan kanssa. Pidämme lähikunnissa ryhmämuotoista toimintaa. Tarve hankkeen kaltaiselle toiminnalle on suuri lähikunnissa ja hankkeen palvelut on otettu positiivisin mielin vastaan. Yhteistyökumppaneina on tärkeää mainita kuntien lisäksi Essote, Kuntoutussäätiö, Kangasniemen työttömät Ry ja nuorten työpajat sekä Mäntyharjun työpajat. Yksilöohjauksen asiakkuuksia on ympäri Etelä-Savoa ja teemme ohjausta tällä hetkellä 55 asiakkaalle.  

Lue lisää (pdf)

Lisätietoja:

Projektikoordinaattori
Antti Ojasalmi, puh. 050 389 9349, antti.ojasalmi@vaalijala.fi

Projektityöntekijä
Raita Eklund, puh. 040 481 6008, raita.eklund@vaalijala.fi

Hankkeesta vastaava/monipalvelukeskuksen johtaja
Marita Makkonen, puh. 044 389 9893, marita.makkonen@vaalijala.fi

Jaa:

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Vaalijala

Arkisto