Vaalijalan blogi

Virossa odotti uusi työura eläkkeellä

Virossa odotti uusi työura eläkkeellä

Vaalijalan kuntayhtymän pappina päivätyön tehnyt rovasti Kirsti-Maija Paananen teki toisen työuran eläkkeelle jäätyään Viron kehitysvammaisten parissa. Hän kertoo ensikosketuksen virolaisiin kehitysvammaisiin tulleen esimiehensä Erkki Paaran kautta jo 1980-luvun lopulla.

”Hän kävi tuolloin tutustumassa Tallinnassa kehitysvammaisten lasten hoitokotiin ja kertoi kokemastaan ja näkemästään minulle. Varsin pian vastavierailulle Vaalijalaan tuli kyseisen Lasnamäen lastenkodin nuori johtaja. Hän kutsui puolestaan minut käymään Virossa”, muistelee Kirsti-Maija Paananen.

Kun yhteys Pieksämäen ja Viron välille oli näin syntynyt, esitti Pieksämäen maaseurakunta ystävyyssuhteen solmimista Lasnamäen lastenkodin kanssa. Elokuussa 1991 Pieksämäelle saapui 24 lasta ja kuusi työntekijää kymmenen päivän leirille.

”Tuon leirin päätteeksi lastenkodin johtaja toivoi, että lapset kastetaan. Tätä varten tarvittiin kummeja. Virosta ei silloin olisi löytynyt kummeja kehitysvammaisille lapsille, joten lupasin hankkia kummit täältä Suomesta”, Kirsti-Maija Paananen kertoo.

Muutaman päivän päästä leirin päättymisestä Viro itsenäistyi. Pieksämäellä vierailleiden kehitysvammaisten lasten kastejuhlaa vietettiin kummien kanssa saman vuoden lopulla joulukuussa Tallinnassa.

Rippikoulutunti meneillään tallinnalaisessa lastenkodissa
1990-luvun lopulla.

*
Karu asenne arkea

Kirsti-Maija Paananen kummilapsensa
rippijuhlissa.

Tuosta kehitysvammaisten lasten leiristä ja kasteesta lähti käyntiin Kirsti-Maija Paanasen lähes 20 vuotta kestänyt työ Virossa. Kun hän jäi eläkkeelle Vaalijalan papin virasta, kutsui Virossa kehitysvammaisten lasten pyhä- ja rippikouluopetuksen järjestäminen. Yhteensä Kirsti-Maija Paananen on pitänyt Virossa parikymmentä rippikoulua. Samaan aikaan kunnostettiin tai rakennettiin neljä kappelia.

”Alkuun kuljin kehitysvammaisten lasten hoitokodista toiseen yksin. Sitten löytyi Kuopiosta mukaan kumppaniksi eläkkeelle jäänyt opettaja Tarja Sivonen, jonka kanssa teimme työtä Virossa yhdessä kymmenen vuotta.”

Aina pyhäkoulujen ja rippikoulujen järjestäminen ei ollut helppoa. Vastustusta ja ymmärryksen puutetta oli, välillä oli vaikeaa saada majapaikkaa. Yleinen suhtautuminen kehitysvammaisiin lapsiin oli sekin varsin karua.

”Yleensä virolaisilla kehitysvammaisilla lapsilla ei ollut tietoa vanhemmistaan. Lapset joutuivat lastenkotijärjestelmään jo pienenä. Hyvin yleistä oli sanoa kehitysvammaisena syntyneiden lasten äideille, että lapsi kannattaa antaa pois”, kertoo Kirsti-Maija Paananen.

*
Kirja kokemuksista

Kaikkiaan Kirsti-Maija Paananen on käynyt Virossa eläkkeelle jäännin jälkeen vuosina 1994-2007 yhteensä 104 kertaa. Edelleen hän käy säännöllisesti tapaamassa Viron vuosien aikana tulleita ystäviä.

”Olen edelleen monelle kehitysvammaiselle nuorelle vanaema. Joka kolmas tai neljäs vuosi kutsumme tallinnalaisia lapsia leirille Pieksämäelle. Kutsun saavat ne lapset ja nuoret, joilla on täällä kummit. Käymme Tallinnassa myös joulun alla pitämässä joulujuhlaa”, kertoo Kirsti-Maija Paananen.

Työstä Viron kehitysvammaisten lasten parissa syntyi viime vuonna myös kirja yhdessä Merja Kivirannan kanssa. Rippikouluja Viron viemisiksi kertoo valokuvin ja Kirsi-Maija Paanasen sanoin kehitysvammaisten lasten ja nuorten kristillisestä kasvatuksesta lähes neljännesvuosisadan ajalta.

Tällaisia peikkoja tanssi ja viihdytti kesäleiriläisiä Pieksämäen
seurakunnan Nuuvinniemessä kesällä 2016.

Jaa:

Kommentit (0)

Jätä kommentti


Vaalijala