Vaalijalan blogi

Vaalijala on kuulunut Kirsti-Maija Paanasen elämään lapsuudesta lähtien

Vaalijalan kehitysvammalehtorin sekä myöhemmin kehitysvammapapin virkaa pitkään hoitanut rovasti Kirsti-Maija Paananen tuntee Vaalijalan historian pitkältä ajalta.

”Toisinaan on vaikea sanoa, mistä se omakohtainen historia Vaalijalan kanssa alkaa, kun varhaisimmat muistot ovat omasta lapsuudesta vanhempien kotona kertomista asioista”, sanoo Kirsti-Maija Paananen.

Kerrottavaa Paanasen lapsuudenkodissa Vaalijalasta riitti, sillä äiti Siiri oli Suomen Kirkon Sisälähetysseuran sekä Vaalijalan perustajan Otto Aarnisalo tytär ja isä Sisälähetysseuran talousjohtaja Viljo Paananen. Molemmat vanhemmat olivat myös asuneet lapsuudessaan Sortavalan Liikolassa, josta Vaalijalan toiminnan voidaan katsoa alkaneeksi 1900-luvun alussa.  

”Kotona äiti ja isä usein muistelivat vanhoja asioita, mitä kaikkea Liikolassa oli tapahtunut. Niinpä toisinaan tuntuu, että itsekin olen ollut mukana Vaalijalan tapahtumissa jo sieltä Liikolasta lähtien”, Kirsti-Maija Paananen toteaa.

Lastenlapset yhdessä mummun ja vaarin kanssa. Kirsti-Maija Paananen edessä oikealla.
Kuva: Kirsti-Maija Paanasen kotialbumi

*
Muistoja Sortavalan Vaalijalasta

Ensimmäisen kerran Kirsti-Maija Paananen kohtasi kehitysvammaisia, kun hän pääsi leikkitoverinsa kanssa tämän isän kuorma-auton kyydissä vierailemaan Sortavalan Vaalijalassa.

”Kun pääsimme perille, pihalla oli paljon kehitysvammaisia lapsia. Leikkitoverini isä meni toimittamaan jotain asiaan sisälle ja muistan, että meitä pelotti kovasti istua autossa odottamassa”, Kirsti-Maija Paananen muistelee.

Sotaa edeltävältä ajalta hän muistaa myös erään Vaalijalan koulun joulujuhlan, jossa oli mukana. Silloin kehitysvammaiset lapset eivät enää pelottaneet, kun Kirsti-Maija Paananen itsekin oli jo kouluikäinen.

”Talvisodan sytyttyä olin läheisissä tekemisissä kehitysvammaisten kanssa. Evakkomatka tehtiin samassa junavaunussa Vaalijalan maatilalta lähteneiden kehitysvammaisten miesten kanssa. Kolmen vuorokauden matkan jälkeen määränpäässä Kurikassa söimme koko Vaalijalan porukka, niin asukkaat kuin henkilökunta ja heidän perheenjäsenensä yhdessä kansakoulun ruokalassa,” muistelee Kirsti-Maija Paananen.

*
Myönteisyys erilaisia ihmisiä kohtaan

Kirsti-Maija Paananen vierailee edelleen
satunnaisesti Vaalijalan Nenonpellon yksiköissä
tapaamassa työvuosien varrella tutuiksi tulleita
asiakkaita sekä työkavereita.
Kuva: Tero Eloranta.

Kirsti-Maija Paanasen suhtautuminen kehitysvammaisuuteen on pitkälti peruja omasta lapsuudenkodista. Kotona puhuttiin kehitysvammaisista aina positiiviseen sävyyn.

”Isälllä ja äidillä oli hyvin myönteinen asennoituminen kehitysvammaisiin. Heidän mielestään jokainen oli arvokas, oli hän sitten kuinka vaikeasti vammainen tahansa.”

Isä Viljo Paanasen asenne tuli kehitysvammaisiin työn myötä, työskentelihän hän Sisälähetysseurassa johtajana. Äiti Siiri Aarnisalo puolestaan oli valmistunut ennen naimisiin menoa Helsingissä opettajaksi ja auskultoi tämän jälkeen kehitysvammaisten opettajaksi. Hän toimi vuoden ajan yksityisperheessä opettajana opettaen perheen kehitysvammaista lasta.

”Meillä on vieläkin tallessa äidin todistus vuoden mittaisesta auskultoinnista. Todistuksen on antanut peräti Keisarillinen senaatti. Vaalijalassa äiti ei kuitenkaan koskaan toiminut opettajana, vaan oli täysiaikaisesti perheenäitinä meille kuudelle lapselle”, Kirsti-Maija Paananen kertoo.

Hän muistelee, että aivan viimeisiin vuosiin saakka isä Viljo Paanasella oli ystäviä, aikuisia kehitysvammaisia miehiä, joita hän kävi Vaalijalassa tapaamassa. Joitakin kävi Paanasilla kotonakin kylässä.

*
Ystäviä evakkomatkalta

Varsinainen kunnollinen tutustuminen kehitysvammaisiin oli Kirsi-Maija Paanasella edessä vuonna 1944, kun oli lähdettävä toiselle evakkomatkalle Sortavalasta. Hän lähti matkalle yhdessä äitinsä ja kolmen sisaruksensa kanssa kuorma-auton lavalla.

”Matka toi meidän Kuopioon Julkulaan. Siellä asuimme viisi kuukautta suuressa ahtaudessa yhdessä kouluikäisten tyttöjen ja aikuisten naisten kanssa. Siellä minä opin, että kehitysvammaiset ovat ihmisiä, siinä missä muutkin. Heistä tuli hyviä ystäviä, joidenkin kanssa olen ollut tekemisissä näihin päiviin saakka”, sanoo Kirsti-Maija Paananen.

Julkulan tytöt entisen pappilan portailla.
Kuva: Kirsti-Maija Paanasen kotialbumi

Jaa:

Kommentit (2)

Jätä kommentti


Vaalijala