Arki Kahvimyllyssä

Kahvimyllyn palvelukodissa eletään hyvin aktiivista elämää. Palvelukodin valtti on runsas ja monipuolinen vapaa-ajantoiminta. Sitä suunnittelee yhdessä asukkaiden kanssa pääsääntöisesti vapaa-ajan toiminnasta vastaavat ohjaajat.

Yhdessä asukkaiden kanssa on järjestetty jo perinteeksi muodostuneet Revontulen tanssit. Tapahtuma kerää osanottajia myös muista Suonenjoen ja lähipaikkakuntien palvelukodeista sekä avohuollon piiristä.

Kahvimyllyn toimeliaat asukkaat juhlivat yhdessä mm. Halloweenia ja Vappua sekä osallistuvat monenlaisiin tapahtumiin. Kerran kuukaudessa Kahvimyllyssä vierailevat kaverikoirat, ja sählykerho kokoontuu viikoittain.

Työikäiset asiakkaat käyvät päivä- tai työtoiminnassa. Kaikilla asukkailla on kuitenkin ainakin kerran viikossa kotipäivä, jolloin harjoitellaan arkipäivän taitoja sekä hoidetaan omia asioita.

”Kotipäivänä on mukava siivota ja keittää siivouskahvit.” Niina Konttinen kertoo.

”Kahvimyllyn ohjaajat ovat mukavia ja kilttejä” sanovat Niina Konttinen sekä Vuokko Kaipainen.

Omassa huoneessa on mukava katsoa telkkaria sekä värittää värityskirjaa.” Niina Konttinen kertoo.

Kuvia / Kahvimylly